Niin kutsuttu mobiilivarmenne tuli myyntiin kaikille suuremmille operaattoreille muutama päivä sitten, 27.6.2011. DNA:n nettisivuilla kerrottiin, että palvelun voi joko kytkeä päälle tietyissä DNA:n myymälöissä (lueteltu muutamia) tai verkkopankkitunnusten avulla (koskien vain Aktian ja Handelsbankenin asiakkaita).
Koska en ole lähellä listattuja myymälöitä enkä ole kummankaan edellä mainitun pankin asiakas, soitin DNA:n asiakaspalveluun. Koko tuote oli heille hieman uusi - tiedustelinhan sitä julkistuspäivänä - ja oli hieman epäselvää mitä kautta palvelun voisi saada itselleen. Ei kuulemma ainakaan heidän kauttaan. Yritin soittaa paikalliseen kivijalkamyymälään ja lopulta kävin jopa paikan päällä. Eioota sain sieltäkin.
Mobiili henkilökortti jäi nyt sitten toistaiseksi saamatta eikä auta kuin odotella palvelun saatavuuden laajentumista. Periaatteessa sen saa, muttei käytännössä. Harmillista, koska mielestäni juuri tällainen mobiili henkilökortti on askel eteenpäin kohti kaipaamaani mobiilia yhteiskuntaa. Sen käyttöönottoa ei vain saisi tehdä liian hankalaksi, koska tällainen käytännön toiminta torppaa kehityksen alkuunsa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti